tiistai 23. tammikuuta 2018

Yllätyksiä ja lisätietoa työpäivistäni

Toimin siis Kyloessa alkupalapisteellä preppikokkina. Aamulla töihin mennessäni, on iltavuoron työntekijä kirjoittanut minulle muistilistan valmiiksi, mitä pitää aamupäivän aikana saada tehtyä. Esivalmisteluja tehdessäni myös samanaikaisesti täytyy huomioida aamiaisen tarjoilu, jossa minun osa-alueisiin kuuluvat erilaiset granola/ chiansiemenvanukas / tuorepuuro annokset, jotka viimeistellään hedelmillä.

Yleensä aamupäivään sisältyy paljon veitsityöskentelyä, salaatteihin pilkotaan erilaisia kasviksia ja pikkeleitä valmiiksi, parmesanjuustosta vedellään siivuja ja leivistä paistetaan erilaisia krutonkeja. Lohta leikataan siivuiksi, keitetään punajuuria pehmeiksi ja kananmunia salaatteihin. Alkupaloihin tarvitaan myös lisäksi erilaisia kastikkeita, kuten ruohosipuliranskankermaa, tzatsikia ja mustekalan muste aiolia, joita valmistan sitten tarvittaessa, mikäli niitä ei ole prepattu aikaisemmin. Kaikki esivalmistelut pakataan muovisiin rasioihin ja laitetaan kylmään etikettien kanssa ja näin huomioidaan milloin tuote on valmistettu ja että se on omalla paikallaan.
Alkupalatarjontaa, jota valmistelen päivittäin. (kuva kopioitu Kyloen menusta) 

Kun aamupalan tarjoilu loppuu klo 11.30, laitan oman pisteeni valmiiksi serviisiä varten, varmistan että tarvittavat mausteet ja kastikkeet ovat paikallaan, jäitä on haettu ostereita varten, pesen pöydät puhtaiksi ja katson että kylmissä vetolaatikoissa on tarpeeksi raaka-aineita, ettei niitä tarvitse juosta kylmiöstä hakemaan kesken serviisin.

Tilauksia odotellessa teen vielä yleensä lisää esivalmisteluja valmiiksi kylmiöön ja autan muita työntekijöitä.

Kaikki taloon tulevat sipulit, porkkanat ja perunat tulevat kuorineen ja yleensä paikalla on myös ns. "kuorijoita" jotka hoitavat ne hommat.

Suprise, suprise.. 

Tänään suureksi ilokseni ja onnekseni, kysyi pääkokki John minua Kyloeen töihin. Olin suuresti otettu asiasta, vasta vain alle kahden viikon työskentelyn jälkeen ja siinäkin ajassa olin kerennyt leikata jo sormeen. Suomalaisena jurmukkana on hirveän vaikea kehua itseään, mutta ehkä tässä tilanteessa voisi sanoa, että jotain on tullut silti oikein tehtyä, kerta töihin pyydetään.

Olisi todella suuri elämänmuutos tulla tänne Edinburghiin töihin, mutta varmasti aivan huikea mahdollisuus kehittyä ravintola-alalla ja saada töitä jatkossa. Tiedän sen, että vastaavanlaisia tilaisuuksia en tule Suomessa saamaan. Vielä en kuitenkaan osannut tarkasti sanoa pääkokille vastausta, koska tämän reissun jälkeen pitäisi Suomen päässä saada asiat kuntoon ja saada valmistumispaperit kouraan.

Mutta jos en pysyvästi muuta tänne Edinburghiin, niin ainakin haluaisin kesäksi tulla tänne ja jatkaa töitä Kyloessa, tiedä siitä sitten minne siivet kantavat. Puhumme pääkokin kanssa asiasta vielä hieman myöhemmin, ilmoittelen sitten, mihin päätökseen tulin.

Ravintola on sisustettu lehmäkuosein. (kuva Googlesta) 


Muistakaa unelmoida,

Milla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti